Linkit & Tietoa | Links & Information

Tampereen Saksalainen Kulttuurikeskus 10 vuotta

Tampereen Saksalainen Kulttuurikeskus 10 vuotta

7.11.2008

Yli 200 vierasta juhli Tampereen Saksalaisen kulttuurikeskuksen 10-vuotista toimintaa suurlähettiläs Wilfried Groligin järjestämällä vastaanotolla 31. lokakuuta Tampereella Taiderakennus TR1:ssä. Tampereen kaupungin tervehdyksen juhlaan toi pormestari Timo P. Nieminen, joka onnitteli kulttuurikeskusta ja sen pitkäaikaista toiminnanjohtajaa Arja Nevalaista arvokkaasta työstä kaupungin kulttuurielämän rikastamiseksi.

Suurlähettiläs Grolig korosti puheessaan kulttuurikeskuksen merkitystä saksalais-suomalaisille suhteille. Keskusta ylläpitä ä Tampereen Suomalais-saksalainen Yhdistys ja sitä rahoittavat myös Saksan valtio ja Tampereen kaupunki. Tilaisuudessa puhui myös Suomalais-saksalaisen yhdistyksen puheenjohtaja Dieter Schaffrath, joka muistutti yhdistyksen osuudesta keskuksen perustamisessa.

Kulttuurikeskus on saavuttanut monipuolisella ohjelmallaan arvostetun aseman Tampereen kulttuurielämässä, jota seurataan laajemmallakin alueella. Lukuisten kunniavieraiden ja onnittelijoiden joukossa oli myös eduskunnan Saksa-ystävyysryhmän puheenjohtaja Kimmo Sasi.

Tampereen Saksalainen Kulttuurikeskus 10 vuotta

10 Jahre Deutsches Kulturzentrum Tampere

7.11.2008

Über 200 Gäste feierten am 31. Oktober in der Kunsthalle TR1 in Tampere zehn Jahre erfolgreicher Arbeit des Deutschen Kulturzentrums Tampere. Oberbürgermeister Nieminen gratulierte dem Kulturzentrum und seiner langjährigen Leiterin Frau Nevalainen für das große Engagement und die Bereicherung des kulturellen Lebens der Stadt.

Der Deutsche Botschafter Grolig unterstrich die Bedeutung des Kulturzentrums für die deutsch-finnischen Beziehungen. Das Zentrum wird von dem Finnisch-Deutschen Verein in Tampere getragen und sowohl von deutscher Seite als auch von der Stadt Tampere finanziert. Der Vorsitzende, Dr. Schaffrath erinnerte an die Initiative des Vereins, die zur Gründung des Kulturzentrums führte.

Das Zentrum nimmt mit seinem vielseitigen Programm einen anerkannten Platz im Kulturleben von Tampere ein, das auch in die ganze Region ausstrahlt. Unter den zahlreichen Ehrengästen und Gratulanten war auch der Vorsitzende der Finnisch-Deutschen Parlamentariergruppe Kimmo Sasi.

Frau Nevalainen hat sich in besonderem Maße um die deutsch-finnischen Kulturbeziehungen verdient gemacht.

Tampereen Saksalainen Kulttuurikeskus 10 vuotta

Saksalainen ansiomerkki Arja Nevalaiselle

18.11.2006

Liittopresidentti Horst Köhler on myöntänyt Saksan liittotasavallan ansioritari­kunnan ansioristin nauhan kera Tampereen Saksalaisen kulttuurikeskuksen toiminnanjohtajalle Arja Nevalaiselle. Ansiomerkin luovutti Saksan suurlähe­tystön kulttuuriasiainhoitaja Heidi Friedrich 18. marraskuuta 2006 Tampereen Suomalais-Saksalaisen Yhdistyksen 30-vuotisjuhlan yhteydessä Tampereella.

Nevalainen saa kunniamerkin huomattavista ansioistaan suomalais-saksalaisten kulttuurisuhteiden edistäjänä. Hän on toiminut 1998 lähtien Tampereen Saksalaisen kulttuurikeskuksen toiminnanjohtajana ja ainoana työntekijänä. Kulttuurikeskus jatkaa aikoinaan suljetun Tampereen Goethe-Instituutin toimintaa ja sitä ylläpitävät Tampereen Suomalais-Saksalainen Yhdistys, Helsingin Goethe-Instituutti, Saksan suurlähetystö ja Tampereen kaupunki.

Nevalaisen sitoutuneen toiminnan ansiosta kulttuurikeskuksesta on kehittynyt huomattava saksalaisen kulttuurin sillanpääasema Tampereen alueella. Väsymätöntä innostusta ja suurta luovuutta osoittaen Nevalainen on koonnut kulttuurikeskukselle vuosittain mielenkiintoisen ja menestyksekkään ohjelman.

Paikallisen kulttuurielämän vahvana tuntijana Nevalainen on Saksan osa­valtioille ja lukuisille saksalaisille organisaatioille tärkeä yhteyshenkilö.

Saksan liittotasavallan ansioritari­kunnan ansioristi nauhan kera

Bundesverdienstkreuz für Arja Nevalainen

18.11.2006

Bundespräsident Horst Köhler hat Arja Nevalainen, Geschäftsführerin des Projekts “Deutsches Kulturzentrum Tampere”, mit dem Bundesverdienstkreuz am Bande ausgezeichnet. Die Auszeichnung wurde ihr am 18. November 2006 in Tampere von der Kulturreferentin der Botschaft der Bundesrepublik Deutschland, Botschaftsrätin Heidi Friedrich, im Rahmen der Jubiläums-Veranstaltung des Finnisch-Deutschen Vereins Tampere anläßlich seines 30-jährigen Bestehens überreicht.

Frau Arja Nevalainen ist seit 1998 Geschäftsführerin und alleinige Mitarbeiterin des Projekts “Deutsches Kulturzentrum Tampere”. Das Kulturzentrum setzt die Arbeit des damals geschlossenen Goethe-Instituts fort und wird getragen vom Finnisch-Deutschen Verein Tampere, dem Goethe-Institut Helsinki, der Botschaft und der Stadt Tampere.

Das Zentrum hat sich durch ihr Engagement zu einem beachteten Brückenkopf unserer Kulturarbeit in der Region Tampere entwickelt. Mit unermüdlichem Einsatz und beeindruckender Kreativität gestaltet Frau Nevalainen jährlich ein erfolgreiches und attraktives Programm.

Dank ihrer profunden Kenntnisse der örtlichen Kulturszene ist Frau Nevalainen eine wichtige Ansprechpartnerin für die deutschen Bundesländer sowie für eine Vielzahl deutscher Organisationen.

Frau Nevalainen hat sich in besonderem Maße um die deutsch-finnischen Kulturbeziehungen verdient gemacht.